Valo-valmistumispalvelun hyödyistä nauttii jo toistakymmentä korkeakoulua

Valo-valmistumispalvelu on jo toista vuotta auttanut valmistuvia opiskelijoita ja heidän ohjaajiaan pysymään ajan tasalla valmistumisen aikana.

5.8.2022

Valo-valmistumispalvelu on jo toista vuotta auttanut valmistuvia opiskelijoita ja heidän ohjaajiaan pysymään ajan tasalla valmistumisen aikana. Valon avulla kaikki näkevät selkeästi, missä vaiheessa valmistuminen etenee ja mitä kunkin täytyy seuraavaksi tehdä. Palveluun on mahdollista liittää kaikki ohjeistus- ja tarkistuslistat juuri oman koulutusorganisaation prosessin mukaisesti. Lisäksi palvelulla saadaan ohittamaton näkyvyys kansallisille päättökyselyille ja alumniksi liittymiselle. Valoa käyttävissä ammattikorkeakouluissa AVOP-kyselyn vastausprosentti onkin noussut merkittävästi.

Jatkuvasti kehittyvän palvelun uusimpia ominaisuuksia ovat koulutusmuodoittain ja koulutusohjelmittain määriteltävät palautekyselyt. Näiden myötä myös yliopistot voivat käyttää Valoa kaikissa eri tutkinnoissaan kandidaatista tohtoriin.

Jos valmistumisruuhkat ja jatkuvasti valmistuvat opiskelijat tuottavat haasteita, Valo on Suomen paras ratkaisu sinulle ja organisaatiollesi – olipa kyseessä AMK, yliopisto tai ammatillinen oppilaitos.

Valo on myös verraton pari Studyon Atomi-tuoteperheen todistuspalvelulle. Kun valmistumisen edellytykset on tarkistettu kattavasti, tutkintotodistuksen tuottaminen onnistuu yllätyksittä!

Lisätietoja:
Mikko Jänis, Valo-tuoteomistaja
mikko.janis(at)studyo.fi

Mikko Jänis